MATKA MAAILMALLE

Kuvat on Kolin reissulta viime kuulta, kun käytiin kahden ystävän kanssa siellä päiväseltään.
Tuo päivä oli yks kesän ihanimmista. Ei ollut kiire minnekään vaan sai kävellä ympäriinsä kauniissa maisemissa vaikka välillä vähä eksyttiinki kun ei löydetty yhtä polun risteystä.

Näin synttäripäivänä on hyvä päivä julkasta tämmönen isompi uutinen! 19 vuotta on täynnä tänään ja en millään voi uskoa, että vuosi on taas vain hävinnyt jonnekin. Muistan kun eilisen vuoden takaisen synttäripäivän, joka oli yks elämäni parhaista päivistä. Tällä kertaa tää päivä on erilailla onnellinen.
Tullaan menemään porukalla notskille illalla ja vietetään viimesiä hetkiä tällä porukalla. Osa lähtee, osa tulee ja osa jää. Nämä alkaa olla viimesiä hetkiä, kun ollaan täällä juuri tämmöisessä tilanteessa.
Voidaan olla, mennä ja tehdä. Seikkailla ja kokea uusia juttuja. Välillä myös tukeutua toisiin kun asiat meinaa kaatua päälle. Tehdä ex-tempore reissuja ja mennä kahville. Yksinkertaisesti elää ja nauttia nuoruudesta, hyvineen ja huonoine puolineen. Kuka tietää, voi olla että vuoden päästä löydetään itsemme täältä monia kokemuksia rikkaampana ja uudenlaisina omina itsenämme.
Kuitenkin kun tulevaisuutta ei voi ennustaa tai tietää, niin tietyllä tavalla tämä on lopullisesti yhden aikakauden loppu. Enää ei tulla samalla tavalla olemaan porukalla kun nämä viimeiset muutamat vuodet on oltu. Tästä voisin kirjoittaa lisää toisessa postauksessa!
Nyt kuitenkin tähän postauksen aiheeseen, eli siihen minne mun tie vie talveksi?
En ole vielä itsekään älynnyt kokonaan tätä, mutta lokakuussa alkaa mun matka maailmalle.
Mä lähden silloin kohti uutta maata, kulttuuria, perhettä ja arkea Aupairina. Ja mikä vielä, uusia kieliä! Nimittäin vajaan parin kuukauden päästä mun kotikieli on englanti ja toivottavasti pian pääsen myös kiinni ihan uuteen kieleen, ranskaan.
     Tiedättekö, kun viimeisen vuoden ajan stressitaso on ollu melko korkeella tasolla monestakin syystä ja nyt kun vihdoin näkyy loppu sille niin se tuntuu ihan uskomattoman oudolle. Eikö enää tarviikaan jatkuvasti miettiä, että mikä iso hoidettava homma kuten autokoulu, lukiohommat tai kirjotukset on tulossa?
Oon aivan häkeltynyt, että niin moni ympärillä kannustaa ja toivottaa hyvää aupair-vuotta, välittää ja antaa vinkkejä (on siis yhdeksän kuukautta siellä jos kaikki menee hyvin).
     Viimeisin vuosi on ollu henkisesti aivan äärettömän raskas, kun koko ajan tuli uusia isoja uutisia, osa hyviä ja osa huonompia. En voi uskoa sitä että nyt tilanne näyttää senkin osalta tasaisemmalta, eikä seuraavien kuukausien aikana toivottavasti tule tällä tahdilla isoja uutisia. Jos tulee, niin otetaan tilanne sitten semmosenaan vastaan, mutta toivossa on hyvä elää vai miten se meni, haha.
   Oon valmistautunu siihen, että tuo vajaa vuosi on myös samalla matka itseen niin sanotusti. Joutuu itsenäistymään, sopeutumaan aivan uuteen elämään, alitajuisesti käsittelemään asioita jotka on ehkä vaivannut mieltä ja kasvaa henkisesti entistä enemmän.
Vuoden aikana on tapahtunut niin älyttömästi, etten ole itsekään sisäistänyt kaikkea. En voi mitenkään selittää sitä, miten tapahtuma- ja juhlarikas vuosi tämä on ollut. Sitä on niin äärettömän vaikea sanottaa, miten hektinen tämä vuosi on ollut, mutta yritän silti että ymmärrätte paremmin miksi blogikin on joutunut jäämään pois viimeseks yli puoleks vuodeks.
    Keväällä esim. mulla oli yhtälö työt n. 4-5 kertaa viikossa, lukion viimeset kurssit, neljät yo-kirjotukset, aupair-juttujen suunnittelu ja monet isot juhlat. Lisäksi lastenhoitokeikkoja ja muita pienempiä asioita, niin energiat oli välillä koetuksella.
Voitte varmaan kuvitella, että huokasin helpotuksesta kun nyt elokuussa työt väheni sen verran, että on vähän enemmän tilaa hengittää vaikka miljoona pientä ja isompaa asiaa täytyy hoitaa seuraavan puolentoista kuukauden aikana ennen lähtöä.
    Välillä olin melko väsynyt ja sillon tuntui ettei tästä pyörityksestä vaan voi selvitä hengissä. On ollut monta jaksoa niin, ettei viikkoihin (kuukausiin) ole yhtään vapaapäivää, koska ne töistä vapaapäivät on täynnä muuta pakollista ohjelmaa ja tekemistä. Ennenkuin lähdetiin pari viikkoa sitten Saksaan, oli mulla ollut viimeksi lomaa monta kuukautta sitten. Tarkotan lomalla siis yhtä päivää ilman mitään pakollista to-do listaa. En haluais olla niin kiireinen, mutta töitä oli etenkin heinäkuussa paljon ja siihen päälle monet juhlat sun muut ohjelmat esim. reissut, ei ollut aikaa vain olla.
     Tän kesän ja vuoden ajan oon kuullut monelta että ''miten sä jaksat tommosta pyöritystä? Mä en jaksas'' tai ''Sun täytyy muistaa myös levätä''.  Oon itekin joutunu toteamaan sen, että kukaan ei oo robotti joka jaksaa ilman lepoa. Oon saattanut mennä istumaan vartiksi pihakeinuun ja istunu hetken siinä kesäillan hämärtyessä tai käynyt pienellä lenkillä. Välillä oon myös saattanut vaan lösähtää sohvalle ja selata someja hetken aikaa. Tuommoisista pienistä asioista saa jo paljon energiaa ja jaksaa seuraavaan päivän. Myös puhelut ystävälle toiseen maahan on tuonut energiaa ja illat ystävien seurassa täällä Kuopiossa.
    Tuntuu aivan erityisen haikealle hyvästellä kaikki ystävät, kun just monet tärkeät ihmiset muuttaa tänne, vaikka tiedän että ne on täällä vielä kun tulen takasin.
Vois kai kliseisesti sanoa, että tää on yks niistä once in lifetime-kokemuksista ja vaikka odotan innolla uutta vaihetta elämässä niin en voi väittää ettei jonkun verran jännittäis. Ei voi muuta, kun nauttia täysillä loppuajasta täällä ja käydä ystävien kanssa mahdollisimman paljon kahvilla, notskilla, kävelyillä, kuvaamassa ja mitä ikinä keksiikään.
Odottavaisin mutta vähän jännittynein fiiliksin kohti uutta vaihetta elämässä!

YSTÄVÄN LUONA SAKSASSA

10.8 torstaina vaille viisi aamuyöllä alkoi meidän matka vihdoin kohti Saksaa, kun startattiin Linkin kodin kautta lentokentälle. Tätä reissua oli niin odotettu ja fiilis oli huikea vaikka nukuttuja tunteja ei ollu monta takana. Varautukaa kuvatulvaan, niitä on paljon!

Oltiin perillä Maijun luona lopulta iltapäivällä, kun matkan varrelle tuli uudessa maassa vähän hidasteita, mutta ratarikoista ja muista selvittiin lopulta kunnialla perille asti!

Siitä sitten lähti meidän tapahtumarikkaat neljä päivää, joista otettiin kaikki irti ja nautittiin täysillä.

Käytiin tuloiltana yhdillä markkinoilla josta löyty tosi ihania ''sisustus''kortteja ja lisäks käytiin ystävän kotikaupungissa syömässä ja istuttiin yhden puiston penkeillä monta tuntia vaihtamassa kuulumisia eikä se ollut ainut ilta siellä samaisessa puistossa.

Perjantaina herättiin aikasin ja lähdettiin autolla liikenteeseen. Käytiin läheisellä rannalla ihastelemassa maisemia, Tanskan puolella yhdessä söpössä pikkukaupungissa ja lisäks käytiin matkan varrella ihan tosi isossa marketissa josta löydettiin kivoja tuliaisia ja muuta pientä. Käytiin välissä pari tuntia levähtämässä ja jatkettiin matkaa toiselle isommalle rannalle, jossa oli aivan mieletön auringonlasku just sillon kun me tultiin. Saatiin hyviä kuvia ja se paikka oli muutenkin tosi upea! Käveltiin paljain jaloin rantahiekalla, kerättiin simpukoita, nautittiin maisemista ilman kiirettä ja käytiin syömässä. Syönnin jälkeen kello näytti jo sen verran että lähdettiin pikkuhiljaa nukkumaan.

Lauantaina oltiin aamupäivä tekemättä mitään. Leikittiin lasten kanssa ja vietettiin vaan aikaa yhdessä. Saatiin siis olla Maijun Aupair-perheen luona yötä, siellä oli mukava olla ja jutella perheen kanssa! Iltapäivästä lähdettiin sitten jälleen liikenteeseen ja ajettiin vähän isompaan kaupunkiin jossa vietettiin muutama tunti kierrellen kauppoja ja käytiin syömässä hyvässä ravintolassa. Sieltä ajettiin suht lähellä olevalle majakalle, joka paikkana oli tosi kaunis ja majakan lisäks se kävelymatka sinne oli yhdenlainen nähtävyys kun sinne menevällä tiellä oli lampaita.

Lähtöpäivänä jouduttiin lähtemään jo suht aikasin, niin ei ehditty sen kummallisempia tehdä ja oli haikeaa hyvästellä jälleen vähäksi aikaa tuo tärkeä ystävä. Kyllä saa olla onnellinen noista kummastakin ystävästä.
Lopuksi haluan sanoa kiitoksen Maijulle ja perheelle, että saatiin tulla ja olla yötä siellä plus Linkille kiitos matkaseurasta! <3

RAKKAAT SERKUT

Yksi kerta kun serkut oli käymässä, napsin heistä kuvia.

En asetellu (muutamat kuvat pienimmästä on aseteltu sen verran että laitoin hänet siihen siksi aikaa kun kuvasin), vaan kuvasin ihan aitoja tilanteita ja hoksasin miten mukavaa kuvaus on! Tiiättekö, kun kuvausmotivaatio ja etenkin aika on ollu erittäin vähissä tän vuoden puolella niin oli mukavaa ihan rauhassa pitkästä aikaa kuvata. Räpsiä kuvia sieltä täältä stressaamatta valoista tai rajauksista. Ei sillä, että muutenkaan olis lähelläkään ammattilaista, mutta yleensä parhaat kuvat on tilannekuvia joita eniten myös kuvaan. Muistoja sieltä täältä enkä sen kummemmin säädä käännä ja väännä kaikkea että sais täydellisen asetelman vaikka ruoasta.

Onni on nämä pikkuset serkut, jotka aina tasasesti haluaa tulla ja myös tulee käymään! <3